*

pasi majuri grab them by the balls, heart and mind will follow

Niinistö

Suomen puolueettomuus halutaan ymmärtää väärin.

Keskustelu Suomen linjasta ja erityisesti puolueettomuudesta on ollut hämmentävää väärinymmärrystä. Puolueettomuus on koettu pahana asiana ja kummallisesti osa keskustelijoista on presidentti Niinistöä myöten todennut, että Suomi ei ole puolueeton. Selkeitä perusteluja tälle väitteelle ei kuitenkaan ole osattu kertoa. Epämääräinen viittaus EU:n jäsenyyteen nousee esiin mutta on vaikea ymmärtää mikä tässä muuttaisi Suomea historiassamme aikana auttaneen puolueettomuuskäsitteen jotenkin negatiiviseen valoon?

Onko Niinistö unohtanut vuoden 1939?

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö jaksaa toistella vaalitentistä toiseen väitettä, jonka mukaan kriisitilanteessa liittolaisia löytyy itsestään.

Poliitikot Venäjän asialla, turvallisuuskomitean asema uhattuna

Päivän IS julkaisi pitkästä aikaa yhden typerimmistä jutuistaan, kun politiikan höpöhöpö-toimittaja Timo Haapala arvioi puolustusministeriön yhteydessä toimivan turvallisuuskomitean asemaa jatkossa. Haapala oli kerännyt taakseen kaikki Suomen johtavat Venäjä-mielistelijät ja arvioi turvallisuuskomitean lakkauttamista realistisena vaihtoehtona. Mihin Haapala unohtui sananvapaus ja sen puolustaminen, mihin poliitikkojen touhuilujen kriittinen seuranta? 

Oikea Totuus ja Sauli Niinistö: pitäisikö olla huolissaan?

Sauli Niinistön puheet "oikeasta totuudesta" on kuin suoraan jostakin totalitarismista kertovasta kirjasta tai elokuvasta lainattuja, oikeamielisyyttä ja yhteiskuntakelpoisuutta kuvaavia termejä. En tiedä, kuinka huolissaan näistä puheista tulisi olla, mutta omaan korvaani nuo aiheuttavat hieman "riitasointuja".

 

Uskooko joku, että NATO auttaisi konfliktissa?

NATO-keskustelua vaivaa konkretian puute. Vedotaan historiaan kuinka saimme apua Natsi-Saksalta ja puhutaan itsestäänselvyyksistä kuten että avun vastaanottamista pitää harjoitella. Ratkaiseva kysymys nykymaailmassa suhteessa NATO:n on kuitenkin seuraava:

Olettakaamme tilanne, että Suomi olisi liittynyt NATO:n. Jossain vaiheessa Venäjä käynnistää nopean operaation ilmasta maahanlaskujoukoilla, jolla se miehittää  Pohjois-Lapista strategisesti tärkeitä alueita. Suomi ei pysty reagoimaan ajoissa yllätykselliseen operaatioon. Syntyy Ukrainan kaltainen jäätynyt konflikti.

Kansallinen Kokoomus r.p ja omatunto

Keväällä 1918 Suomessa taisteltiin verisesti vallasta. Taistelujen tauottua eduskunta kokoontui saksalaisen kenraali von der Golzin valvovien silmien allla 15.5.1918 Heimolan talossa. Paikalle tuli 98 kansanedustajaa. Kevään valtataistelun hävinneet olivat joko paenneet Venäjälle (n. 40 kansanedustajaa), kuolleet vankileirillä (8 kansanedustajaa) teloitettu (10 kansanedustajaa) tai olivat vangittuina (19 kansanedustajaa). Voittajien 4 kansanedustajaa oli surmattu taistelujen aikana.

Putin ei onnitellut Suomea

Venäjän Presidentti Putin vieraili heinäkuun lopulla maassamme. Suomalaiset odottivat  100-vuotis juhlavuotemme kunniaksi onnitteluja, mutta niitä ei tullutkaan. Petyimme, mutta kun kun hieman aukaisemme silmiä, tälle voi löytyä luonnollinen selitys.

Suomi on alkanut leikkimään Natokortilla. Presidentti Niiinistön johdolla maamme on tehnyt Naton kanssa Isäntämaasopimuksen ja sotaharjoituksia on tehty maassamme. Ei tarvitse paljoakaan ajatella, niin tuntuu loogiselta Putinin toimiminen. Putin ei ole tälläisesta ilahtunut.

Musta hevonen sekoittaa presidentinvaalien asetelmat.

Media raportoi ahkeraan kyselyistä, joissa Sauli Niinistöllä on ennätysmäisen korkea kannatus.  Syy Saulin korkeaan kannatukseen on yksinkertainen: Kun Sauli edustaa politiikan ”raskasta sarjaa” ovat kilpailevat ehdokkaat ”höyhensarjan” ehdokkaita. Heidän osaamisensa ja politiikan työkokemuksensa ovat niin heiveröistä laatua, etteivät edes ehdokkaiden omien puolueiden kannattajat pysty heitä äänestämään. Jäljelle jää siis vain Niinistö, joka sitten nimetään kun muita aitoja vaihtoehtoja ei ole.

Kaksi Sauli Niinistön karmeaa virhettä ja tahdoton Suomi

Karmea virhe nro 1 

Vuoden 2002 ensimmäisinä hetkinä kaksi onnellista miestä onnittelivat toisiaan: valtiovarainministeri Sauli Niinistö ja hänen virkaveljensä Kreikasta. He olivat ensimmäisiä, jotka saivat käteensä euron - he olivat ensimmäisiä, koska Suomi ja Kreikka olivat euroalueen itäisimmät maat. Muut seurasivat tuntia myöhemmin perässä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä