*

pasi majuri grab them by the balls, heart and mind will follow

Suomi, koulukiusaajien luvattu maa

Halla-ahon valinta persujen johtoon on Suomessa synnyttänyt ennen näkemättömän vihan aallon. Moniarvoisen yhteiskunnan puolustajat, universaalisuvakit, tasa-arvon kannattajat ja kaikkien halaajat ovat hyökänneet rajusti Halla-ahoa ja persuja vastaan ennen kuin persut ovat edes ehtineet äänestystulosta kunnolla julistaa. Mitä vikaa kuvassa, kaikkien halaajat? Onko toimintanne esimerkkinä lapsille?

On lähes irvokasta, miten kaikkien halaajat puolustelevat kaikkien oikeutta mielipiteeseensä ja universaalia ymmärtämystä elämää ja jokaista maailman ihmistä kohtaan, mutta Suomessa laillisesti toimivan isohkon puolueen puheenjohtajavalinta saa kaikkien halaajat raivon partaalle ja osoittamaan koulukiusaajien tarmolla keinoja, joilla Halla-aho kumppaneineen eristetään ja ajetaan nurkkaan kivitettäväksi. Eikö perkele yhtään hävetä?

Käsittääkseni elämme demokraattisessa valtiossa, jossa jokaisella on oikeus äänestämällä vaikuttaa ja saada yhteiskunnassa tällä laillisella konstilla muutoksia aikaan. Ei ole kauan kun eurooppalaiset johtajat näyttivät lapsille mallia Itävallan vaalien johdosta ja syrjivät maan johtoa kättelykielloin ja mykkäkoululla. Nyt kehittyneessä maassa nimeltä Suomi on lähdetty lyömään joukolla erimieltä olevia. Kaikkien halaajat, olette loistava esimerkki lapsille siitä, miten koulukiusaaminen totutetaan aikuisten keinoin.

Persuilla on ohjelmissa paljon sellaista, josta en pidä, mutta en silti lähde eristämään ketään missään vaiheessa. Kritiikkiä voi esittää, ja kovaa, mutta on idioottimaista itkeä yhteiseristämisen puolesta ja samalla kivittää persuja samaan tapaan kuin penskat tekevät koulussa. Ei tarvitse paljon osata laskea, kun huomaa, mistä lapset ottavat mallia.

Onnea vastavalituille siitäkin huolimatta, että olemme joistakin asioista eri mieltä.                    

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Luulempa, että Halla-ahon NATO-myönteisyys on pohjana hänen puolustuspuheeellesi.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Halla-ahon Nato-myönteisyys on samaa ala-arvoista tasoa kuin kokoomuksenkin: puheet ovat puheita, teot tekoja. Iso osa persuista vastustaa muutenkin Natoa melkein samalla pieteetillä kuin kommarit joten en hirveästi tästä asiasta persuja kehu. Halla-aho tuskin suuntaa kääntää mutta mistä sitä tietää..

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Omassa esittelytekstissäsi lukee, että asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Eivätkö kaikkien halaajat sun muut saa myöskin sanoa, mitä valinnoista ajattelevat? Ja asiathan ovat nyt niin, että persujen puheenjohtajistosta puolet on tuomittuja rikollisia.

10 prosenttia persujen jäsenistä käväisi antamassa äänensä Halla-aholle ja se riitti komeasti valintaan. He elävät sen kanssa nyt ainakin pari vuotta.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kritiikki on täysin eri asia kuin eristämispuheet, mykkäkoulut, kättelykiellot ja muu dissaaminen, vai mitä?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Itse olen elänyt sellaisessa käsityksessä että hyvin suuri osa PS -henkisistä ihmisistä ovat koulukiusaajia. "Kritiikki" jota esitetään pilkkasanoin jne. poliittinen epäkorrekotius sanavalinnoissa on heille tärkeää. Ei riitä että saa moittia "Liberaaleja" vaan pitää saada kutsua "mädättäjiksikin". Kun PS -tyyppi puhuu avoimen rehellisesti mielipiteitään - kuten sitä että liberaaleille täytyy tunkea joulukuusi perseeseen - kyseessä ei jostain syystä koskaan ole sinunkaltaisten puheissa koulukiusaaminen.

Mielestäni Halla-ahoon nyt ei kannata silti hirveästi kohkautua. Mielestäni PS:läisille tulisi tehdä sama mikä koulukiusaajillekin minusta tulisi tapahtua. Eli rangaista entistä keveämmin ja useammin, antaa sakkoja. Poistaa rangaistusikärajat laista.

Itsekin näen että kritiikki ja erimielisyys on eri asia kuin dissaaminen. Ironista on vain kuulla tämän eron relevanttiudesta joltain PS -henkiseltä. (Tai ylipäätään ihmiseltä joka ei osaisi täyttää oikein loogista totuustaulua edes aseella uhaten.) Ikävintä on tietenkin se, että tämän jälkeenkin olen pääpiirteittäin samaa mieltä Halla-ahon systeemistä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #10
Käyttäjän raimas kuva
Raimo Nurmi

Tuomittuja rikollisia löytyy muista puolueista enemmän. Oli melko ala-arvoinen heitto.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo oli heppoinen heitto itseltäsi, koska se sisältää väittämän, että kaikista muista puolueista löytyy tuomittuja rikollisia enemmän kuin persuista.

Sikäli kuin lienee tilastollisestikin ymmärtäen selvää, että jäsenmäärältään huomattavasti suuremmista puolueista, kuten vaikkapa demareista tai keskustasta, löytyy lukumääräisesti enemmän tuomittuja rikollisia, niin olisin melko skeptinen ilman linkkiä uskomaan, että esimerkiksi kristillisdemokraattien jäsenkirjan omaavien joukossa olisi lukumääräisesti enemmän rikoksista tuomittuja kuin perussuomalaisten jäsenkirjan omaavien joukossa. Itse asiassa en usko sitä edes RKP:n osalta.

Mutta mikä on persujen kohdalla huomionoarvoista, on se, että heidän puolueensa nykyjohdossa ja muilla merkittävillä palleilla on niitä rikoksista tuomittuja prosentuaalisesti huomattava osuus. Näin ei ole minkään muun puolueen kohdalla asian laita.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

On todella hassua argumentointia verrata hallituspolitiikkaa ym. koulukiusaamiseen ja vieläpä ilmeisen tosissaan kuvitella, että lapset jotenkin aikuisten nettikeskusteluista ja mediasta ottaisivat mallia koulukiusaamiseen.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Onko muka kaukaa haettua verrata hallituspolitiikkaa koulukiusaamiseen? Todella typerää väittää etteivät lapset kuule aikuisten persu-itkua kotona eivätkä koululaiset ole kiinnostuneet politiikasta.

Eristäminen, kivittäminen ja isolla joukolla turpaanvetäminen kuulostavat melko tutulta, puhuttiin sitten aikuisten tai lasten hiekkalaatikosta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kommentista saa sen käsityksen, että Halla-aho olisi jotenkin vajaavaltainen ja että hänen kykynsä puolustaa itseään on samalla tasolla kuin koululaisen koulun pihamaalla öykkärijoukkoa vastaan. Niinpä Pasi Majuri esiintyy sinä rehtinä ja suosittuna koululaisena joka tulee epäreiluun tilanteeseen väliin ja saa myöhemmin ansioistaan hymypoikapatsaan.

Voihan se noin ollakin tietty.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #20

Hymypoikapatsas tuli hankittua jo aikanaan ja muutaman kerran on jouduttu puuttumaan kiusaamiseen ja turpaanvetämiseen jopa fyysisesti.

Keskusteluissa on vähän samaa kuin jokin aika sitten katupartioiden kieltämisessä. Katupartiotoimintaa oltiin kieltämässä tietyiltä henkilöiltä kunnes huomattiin, että kyse on lainmukaisesta toiminnasta, joka kuuluu kaikille, taustoista huolimatta. Suurimpia kieltäjiä olivat ihmis- ja perusoikeuksia ajavat suvakit. Heiltä vain unohtui että kyseiset oikeudet kuuluvat kaikille kansalaisille, ei vain suvakeille.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

"Tuomittuja rikollinen" on myös Jan Vapaavuori joka aloitti ensimmäisenä Halla-ahon kiusaamisen.

Itse pidän hänen pahoinpitelyrikostaan niin vakavana, että hänellä ei pitäisi olla asiaa yhteenkään julkiseen virkaan.

Mun osalta tämä case on klousattu ja "tuomitun rikollisen" kritiikillä ei ole mitään merkitystä.

Täytyy muistuttaa, että Helsingin kokoomus myös suojeli Anssi Rauramoa, vaikka häntä epäiltiin rattijuopumuksesta.

Rauramo ei avannut poliisille ovea ja väitti juoneensa oluet samaan aikaan kun poliisi kolkutteli ja vaati pääsyä sisään. Uskokoon ken haluaa, tuomio tuli
niskuroinnista, mutta Kokoomus suojeli loppuun asti tätä Talin golfkentälle rahoja junailleelle niskuroijaa.

Odotan vielä mielenkiinnolla Rauramon, Kataisen (pöytäkirjan väärennös) ja entisen puoluesihteeri Tujusen (kela-kähminnät ja varkaudet) kaikkea pyhää puhkuvia lausuntoja asiaan.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Ei se muuta asetelmaa miksikään, että hakee lisää rikoksista tuomittuja.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Vankilaan vaan kaikki perussuomalaiset !
Oppivatpa äänestämään oikein eli kuten Sipilä ja Orpo haluavat.

Taisto Orre

Niin jotta 9%:n nykykannatuksella toimiva puolue jonka jäsenistä 10% äänesti Hallista,Hakkaraista,Huhtasaarta olisi tällaisen metelin arvoinen? Koskahan äänestäjät kasvavat ymmärtämään että nykyiset lupaukset ovat yhtä suurta valhetta aivan kuten Soininkin aikanaan. Kepeät mullat koko laumalle.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Älykäs vasta-asetelma Pasilta. Kiitoksia!

Moniarvoiseen ja jalostuneeseen keskusteluun kuuluu erilaisten mielipiteitten tarkastelu ja toisen näkemyksen hyväksyminen.

Tiedän IT-alalta kolme vainoamistapausta. Asianomaiset ovat esittäneet vallitsevaa IT-näkemystä kohtaan kriittisiä vasta-argumentteja. Alalla on tapa muuttua hypetykseksi juuri siitä syystä, että löytyy markkinarakoja myydä kyseenalaisia tuotteita ja palveluita ja koulutuksia.

Halla-aho puolestaan kritisoi maahanmuuttajien tiettyjä käyttäytymistapoja kuten islamin rankimmat piirteet: sharia, kunniamurhat, naisten silpominen, terrorismin tukeminen jne. Jokainen suomalainen, joka hyväksyy nämä teot,eikä tee rikosilmoitusta tavattuaan niitä, on kyllä vakavimman sortin kiusaaja ja jotenkin osallinen näihin julmiin tekoihin.

Meidän pitää viileästi ottaa asiat asioina ja se näyttää olevan Pasin ideana. Hyvä niin.

Näistä kolmesta vainotusta yksi oli maailman johtavia IT-professoreja ja hän lähti arvostelemaan agile-menetelmää, minkä totesi kovin puutteelliseksi ja koulutukset harhaanjohtaviksi. Toinen heistä oli Nokian innovaatiopäällikkö, Jorma Ollilan koulukaveri Vaasan lukiosta ja erittäin hyvin tietoinen tuon megayrityksen tilanteesta. Hän kirjoitti kirjan Uusi Nokia ja piti kriittistä blogia. Hän joutui kiusatuksi ja pakotetuksi muuttamaan Suomesta pois, kuten tämä professorikin. Silti hänellä oli huimia maailmanluokan ideoita, joita esitteli minulle.

Kolmas kiusattu näistä olen minä itse. Minulla on "vaarallista" systeemiajattelun osaamista, koska voin selittää ja opettaa kenet tahansa selittämään kaikkia maailman isoja haasteita. Se on ytimekkäin kognitiivinen menetelmä koskaan (http://metayliopisto.fi/blogi-blog-page/). Ministeriöt karttavat sitä, koska se saattaa heidän tekemisensä uudenlaiseen valoon. Samoin alan järjestöt. Olisihan se noloa, jos joku tekniikka suoraan osoittaa toiminnanjohtajaa "sormella" ja näyttää, että organisaationsa syyllistyy näpertelyyn ja jättää kehitystyöt hunningolle.

Uuden kehittäminen on uusvanhassa Suomessamme vaarallista. Voit joutua maanpakoon. Itsekin ajattelen muuttaa kauemmaksi kaikista agitaattoreista, kaiken halaajista ja vihan lietsojista. Suomi ei ole enää mikään sivistysmaa.

Halla-ahon voitto näytti, että mikään puolue ei tunne kansalaisten ajattelua. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Jos estetään jotakin porukkaa ajattelemasta, se on vastoin YK:n perusoikeuksien julistusta ja Suomen perustuslakia ja se diskriminointi voisi viedä kohti aseellisia selkkauksia. Oikeudenmukaisuus on kautta aikojen ollut länsimaisen oikeusjärjestelmän tärkein arvo.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Eihän tuo Halla-Aho nyt mitään vallankuomousta saa aikaiseksi, samanmielisiä maahamuuttoa ja muukalaisia vihaavia on Suomessa paljon, ja niille hän sopii tottakai hyvin johtohahmoksi.

En näe mitään pahaa siinä, että arvostellaan pakolaispolitiikkaa, ja otetaan kantaa turvapaikanhakijakysymyksiin, mutta kun hyvä bogisti kyse ie ole nyt siitä.

Muutaman Halla-Ahon tekstin lukeminen riittää ymmärtämään, että ei hänen argumenttinsa ja ohjelmansa olekaan lähellekään samaa tasoa, kuin normaali asioiden arvosteleminen. Siellä loistaa se yksityiskohtainen yksilön vähäteely, eikä kokonaisuudesta ole mitään käsitystä.

Puhutaan Islamista, puhutaan turvapaikanhakijoista, puhutaan leireistä Tornioon ja puhutaan kollektiivisesti kaikista samassa muotissa.

Jokainen puolue tekee itsenäisesti päätökset tietysti, mikä on oma asenne, mutta tällä hetkellä se persujen asenne on Halla-Ahon asenne.

Minusta on oikein laittaa tälle vouhotukselle piste, ja muuta hallituspuolueet ilmoittavat, että emme tee yhteistyötä Halla-Ahon kanssa. Se osoittaisi sitä selkärankaa.

EI Halla-Ahoa tarvitse demonisoida, hänellä on oikeus johtaa puoluettaan miten haluaa, mutta se sama oikeus on muilla sanoa, että sinun ideologiasi ei omalle puolueellemme sellainen, joka edellytetään hallituksen yhteistyöhön.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Lynkkausmieliala lähtee omasta tyhmyydestä, koska jokainen ihminen on pohjimmiltaan hyvä, terroristikin.
On vain yritettävä selvittää, miksi syntyy sellaisia olosuhteita, missä ihminen alkaa toistaan solvaamaan ja murhaamaan. Joka tästä on eri mieltä näillä sivuilla, on pahoin satuttanut oman psyykensä ja kykenemätön ymmärtämään yhteiskunnan kehitystä isossa kontekstissa. Tämä kulttuurin kehittymisen idea on selvä totuus ja kannattaa jokaisen pitää ensimmäisenä mielessään -- ennen kuin alkaa muita arvostelemaan.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Onko jossain jotain tiivistelmää, että mitä mieltä Halla-aho on ja mitkä mielipiteistä on millekin puolueille vaikea/mahdotonta hyväksyä?

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Tuo lista pitäisi kyllä laatia.
Jos sitä ei saada aikaan, se kielii politiikan epäonnistumisesta yleensä, sillä eihän se pelkkää tunteellista paatosta, "koulukiusausta", voi olla?

Sitä varten ihmisille opetetaan opiskeluvaiheessa keskustelun ja neuvottelun taitoa, että saataisiin järkeviä ratkaisuja aikaan, ja riitoja soviteltua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset