pasi majuri grab them by the balls, heart and mind will follow

Venäjän sotarikokset kansainväliseen tutkintaan

Kansainvälinen tutkijalautakunta on jo tässä vaiheessa päätynyt malesialaiskoneen alasampumisessa siihen, että Venäjän osuus oli merkittävä ja että kone ammuttiin alas Venäjältä tuodulla ohjusjärjestelmällä. Kyse on ilmiselvästä sotarikosepäilystä ja Venäjä tulee asettaa sotarikoksesta rikostutkintaan. Kun Venäjä tahallaan ja järjestelmällisesti tuhoaa Syyriassa ihmisiä ja rakennuksia massapommituksilla, myös nämä rikokset tulee tutkia epäiltyinä sotarikoksina.

No niin suomalaispoliitikot, arvoisa presidentti, olisiko jo aika kyseenalaistaa rauhaarakastavan itänaapurimme toimet ja tehdä muutama tutkintapyyntö Haagiin? Miksi olette hiljaa? Kommarit ja vihreät, mersunmerkkejä kantavat rauhanpuolesta itkijät, missä te olette? Kepulaiset? Kuka tahansa voi nähdä ja epäillä, että Venäjä on suurella todennäköisyydellä syyllistynyt Ukrainassa ja Syyriassa sotarikoksiin, joten eikö teidän poliitikkoina olisi aika tehdä massamurhaamisen lopettamiseksi jotakin? Pidätte kyllä kovaa ääntä, jos joku sanoo tai tekee Suomessa ikävästi, mutta kai te ymmärrätte, että maailmalla tapetaan surutta ihmisiä itänaapurimme toimesta ja ihmisten hätä muualla on vähän toista luokkaa kuin täällä Suomessa? Olen havainnut, että julistatte mediassa kaikenmaailman tuomioita mitä ihmeellisimmistä asioista, mutta nyt ollaan hiljaa kuin entisessä huopatossutehtaassa. Hävetkää!

Täällä palstoilla on aiheellisesti kysytty, miksi kukaan ei tee mitään joukkotuhonnan lopettamiseksi. Itse kustannan vuosittaisina veroeuroina ihan kohtuullisessa määrin suomalaispoliitikkojen pelleilyä eduskunnassa, joten minulla on varaa vaatia asioitteni ajamista. Toimeksianto teille poliitikoille on aivan yksinkertainen: Tehkää Venäjän toimista Ukrainassa ja Syyriassa sotarikostutkintapyyntö. On turha urputtaa, että te tuomitsette Venäjän toimet. Te ette tuomitse yhtään mitään täältä katsottuna eikä teillä ole siihen edes toimivaltaa. Venäjä rikostutkintaan ja toimivaltaiset tahot tuomitsevat, jos aihetta löytyy.        

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

Venäjä saa mellastaa vielä vuosia.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Venäjä saa mellastaa vielä vuosia.

ja rauhanpuolustajat tällä kertaa eivät tuomitse vaikka tulisi viisimiljoonaa siviiliuhria mitä kauheimpien kärsimysten kautta !!!

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Ei YK tee mitään Venäjälle, Yhdysvalloille tai Israelille niin kauan kuin Yhdyssvallat ja Venäjä istuu turvallisuusneuvostossa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #4

Olen samaa mieltä YK-asiassa, mutta nyt kyse onkin ilmeisestä sotarikoksesta, missä YK:lla ei ole sananvaltaa. En tiedä onko Venäjä jo ratifioinut kansainvälisen rikostuomioistuinsopimuksen, mutta tälläkään ei ole väliä. Juttu voidaan Venäjän vastustuksesta huolimatta tutkia, jos niin halutaan. Siihen riittää esimerkiksi se, että Suomi ilmoittaa Haagiin syyttäjälle, että se epäilee asiassa sotarikosta ja pyytää tuomioistuinta tutkimaan asian.

Mielenkiintoista onkin, että Suomessa ollaan hiirenhiljaa, vaikka täällä esiinnytään tiettyjen poliitikkojen ja puolueiden toimesta kovaan ääneen niin ihmisoikeuspuolueina ja rauhanpuolustajina.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi Vastaus kommenttiin #21

Olkoon mikä on, kukaan ei voi tehdä Venäjälle tai Yhdysvalloille mitään, koska muut maat ovat liian munattomia.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #21

Pasi, Venäjä on johdonmukaisesti kieltänyt kaikki ihmisoikeusrikkomukset, syytteet sotarikoksista, matkustajakoneen alas ampumisen ym.

Näin syytetty yleensä toimii. Syyttäjän tehtävänä on näyttää rikokset tuomioistuimessa toteen. Venäjän puheet ja esitykset pitää ymmärtää tätä taustaa vasten.

Ani harvoin rikokseen syyllistynyt tunnustaa rikoksensa heti. Se vaatisi katumusta ja moraalia, jota Venäjän johdolta on turha odottaa. Vaikka kädestä löytyy "savuava ase ja 300 uhria" ei tunnusteta mitään. Näin toimivat paatuneet rikolliset.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #4

re.#4

Turvallisuusneuvosto on kuin oikeusistuin, jossa syytetyllä on veto-oikeus kumota tuomio.

Aika moni asia voitaisiin ratkaista salaisella äänestyksellä yleiskokouksessa. Silloin tulisi esiin maailman todellinen kanta asiaan, ilman painostusta.

Vesa Leinonen

Majuri Pasi.

Re. 'No niin suomalaispoliitikot, arvoisa presidentti, olisiko jo aika kyseenalaistaa rauhaarakastavan itänaapurimme toimet ja tehdä muutama tutkintapyyntö Haagiin? Miksi olette hiljaa? Kommarit ja vihreät, mersunmerkkejä kantavat rauhanpuolesta itkijät, missä te olette? Kepulaiset?'

Ensiksi olisi hyva purkaa sänky, sitten pestä lakanat.
Ja palata takasin järkevään rationaaliseen, loogiseen ajattelu malliin.

Tiedottaa kansalle totuutta, rehellisestä, moraalisesta elämästä, mikä on paljon isänmaallinen etujen hyväksi kuin luonnon varojen ja ruplien kieusauksen idässä.

Venäjän johtajat ovat rappeuttaneet itsensä, eikä ole enää paluuta rehelliselle elämän totuudelle. Totuuden juna on lähtenyt asemasta pitkän aikaa sitten.
Suomalaisia politiikkoja kaivaa mielenkuvitukselliset kiusaukset, lupaavat koko maailman, jos kumarrat ruplalle.

Broken dreams of corruption.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eikös poliisijohtaja saanut Suomessa sapiskaa, kun Putin oli laitettu jonkin mottoripyöräjengin rikollislistalle.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Höpöhöpö, kaikessa oli tioimittu ohjeiden mukaan. Putin oli laitettu rikollisen moottoripyöräjengin listoille, mielestäni aivan oikein.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Miten niin höpöhöpö? Kyllä siitä meinasi tulla syytös suuresta virkavirheestä. En ottanut kantaa lainkaan siihen oliko asia tutkittu oikein, mutta ei minulla siitä myöskään ole epäilystä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Putin oli laitettu poliisin rekisteriin ja se huomattiin 2013. Syytteitä napsahti usealle, mutta käsittääkseni kaikki syytteet hylättiin perusteettomina.

Käräjäoikeudelle pisteet oikeasta tulkinnasta, koska poliisirekisterin yksi tarkoitus oli muun muassa rekisteröidä potentiaaliset rikoksentekijät. Vuonna 2014 Putin antoi laittoman hyökkäyskäskyn Ukrainaan. Krim tuli miehitettyä Putinin käskystä ja siviilimatkustajakone ammuttiin Itä-Ukrainassa alas venäläisten sotilaiden avustamana tai toimesta. Itä-Ukrainassa on edelleen venäläissotilaita taistelemassa. Syyriassa Venäjä toimii Putinin käskystä sielläkin ja joukkomurhaa ihmisiä. Ei siis pahasti pieleen lisätä Putin listaan potentiaalisena rikoksentekijänä.

mikael torppa

majuri eikö sinua ihmetytä se ollenkaan ettei Venäjältä huolita edustajaa kyseiseen tutkijalautakuntaan? Jos totuutta ollaan etsimässä, niin kyllä siinä olisi ensiarvoisen tärkeää ottaa Venäläisten näkökulmakin huomioon. Jos se suljetaan jo lähtökohtaisesti pois, niin silloin haiskahtaa ja tämä lemu ei tule Venäjältä.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

mikael torppa

Tämä tutkijaryhmä on rikostutkintaryhmä. Koska rikoksesta epäillyt osapuolet tai heidän sidosryhmänsä ovat saaneet osallistua rikostutkintaan ?

mikael torppa

Kuka epäilee ja ketä... Nyt parhaillaan voipi olla juuri niin, että rikoksesta epäillyt tai heidän sidosryhmänsä ovat osallisia rikostutkinnassa. Jos Venäjä sanoo, että heillä on todistusaineistoa ettei kyseiset esitetyt väitteet pidä paikkaansa, niin onhan se selvä, että jos niitä ei suostuta katsomaan ja tutkimaan, niin on jo lähtökohtaisesti päätetty jotain. Tämä taas haiskahtaa ja pahasti.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #10

mikael torppa

Venäjä on esittänyt jo kymmeniä teorioita todisteineen. Ne ovat olleet kaiketi epäuskottavia. Venäläiset ovat muuttaneet teorioitaan aina edellisen teorian torjunnan jälkeen.

Venäläiset cyperhakkerit ovat sitävastoin yrittäneen päästä murtautumaan tutkijaryhmän dokumentteihin jo viime vuonna.

Russian cyberspies targeted the MH17 crash investigation

http://www.computerworld.com/article/2995963/secur...

mikael torppa Vastaus kommenttiin #12

Pitää olla viimeisen päälle surkeita tutkijoita, jos Venäläisten todistusaineistoa jonka he nyt sanovat osoittavan ettei syytökset pidä paikkaansa, voida ottaa tutkimuksiin, sen vuoksi että pelättäisiin, niiden kenties johtavan harhaan tai jotain.

Tietenkään oikeasti tutkijat eivät ole niin, surkeita ja itse asiassa jos tässä nyt todella oltaisiin etsimässä totuutta, niin tietysti Venäjän todisteet otettaisiin vastaan. Näin siksi, että jos ne eivät kyseistä asiaa hyvin todista, niin se voidaan näyttää toteen ja osoittaa julkisesti ettei Venäjällä ole todisteita joita väitti olevan. Se vasta olisi epämiellyttävää Venäjän näkökulmasta.

Mutta miksi tällaisiin toimiin ei voida alkaa? Miksi ei voida julkisesti näyttää toteen tutkimalla Venäjän tarjoamat todisteet, ettei Venäjällä todella ole todisteita? Ei kai vain siksi, että Venäjällä todella olisikin todisteita ja tietyt tahot tietävät sen ja siksi jo lähtökohtaisesti sulkevat Venäjän todisteet pois tutkinnasta. Vieläkin lemuaa ja pahasti.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Ajatuksesi ontuu aika pahoin. Jos olisit epäiltynä jostakin rikoksesta, tutkiva rikospoliisi tuskin pyytäisi sinua mukaan tutkimuksiin, jos pyydettäisiin se haiskahtaisi todella pahalta.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Tutkijalautakunta koostuu asianosaisista maista. Onko Venäjä mielestäsi asianosainen? Venäjä voi tietenkin tehdä., ja varmaan tekeekin, oman tutkimuksen. Miksi sitä ei ole julkaistu?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Ei ihmetytä. Kuten täällä jo esitettiin, olisi erikoista, että syylliseksi epäilty valtio voisi häärätä tutkimuksissa mukana. Sotkemisvaara olisi silloin erittäin mahdollinen. Venäjä esittää, ja on jo esittänyt, omat "todisteensa" joka tapauksessa, joten niihin on helppo ottaa kantaa myöhemmin.

Vaikka asialla on suuri ja ilmeisen luotettava kansainvälinen ryhmä, juttu olisi pitänyt jo alunperin tutkia sotarikoksena Haagin tuomioistuimen toimesta ja heidän määräämien tutkijoiden toimesta.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Koska rikollinen on otettu mukaan poliisitutkintaan muuta kuin kuulustelumielessä?!?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Heh, epäilty rikollinen, jos tarkkoja ollaan.

Jos nyt Pertti totta puhutaan, muistat varmaan, että rikollisia on käytetty poliisitutkinnassa iät ja ajat apuna, milloin virallisesti, milloin epävirallisesti. 300 ihmisen murha lienee kuitenkin niin iso juttu, että mitään riskiä ei kannata ottaa.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #27

Ollaan vaan porkkanantarkkoja!
Toivottavasti syyllinen (syylliset)saadaan kohdennettua niiden sadan epäillyn asianosaisen joukosta. Ilmansuunta on selvä mistä syyllisiä etsiä.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>No niin suomalaispoliitikot, arvoisa presidentti, olisiko jo aika kyseenalaistaa rauhaarakastavan itänaapurimme toimet ja tehdä muutama tutkintapyyntö Haagiin?.....

ooo

Miksi Suomen pitää puuttua asiaan joka ei suomalaisille kuulu?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Koska Suomen ei tarvitse osoittaa idioottimaisuutta ja seurata ihmisten teurastusta hiljaa vierestä.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Kun lukee Iltalehdessä julkaistua juttua (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016092822384905_...), niin jää sellainen tunne, että ohjuspatteristo olisi tuotu Ukrainan puolelle vain ja ainoastaan terroriteon suorittamista varten?

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Venäläisen televisiokanavan ensimmäinen ilmoitus Malesian lentokoneen alasampumisesta, . Uutisessa sanotaan, että "Donetskin taistelijat onnistuvat taas ampuman alas Ukrainan armeijan kuljetus lentokoneen". Vasta myöhemmin, kuin selvisi että kyseessä oli siviili kone, ääni venäläisessä kellossa muuttui 100%...

https://www.youtube.com/watch?v=qXfOwCDkScM

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Venäjän tarjoamat selitykset ovat muuttuneet matkan varrella useasti aina sen mukaan miten hyvin heidän aiemmat selityksensä on onnistuttu torppaamaan. Epätoivoiset yritykset selittää tapahtumia uusilla versioilla kertovat jotain Venäjän ahdingosta. Tärkein kysymys onkin, kuka antoi käskyn ampua ja toiseksi, mihin asti tietoisuus käskystä ulottuu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #20

Venäläiset eivät perinteisesti ole olleet epätoivoisia tällaisen valehtelun yhteydessä, vaan he ovat nauttineet siitä, että saa esittää puuta heinää.

Joku toisinajattelija Neuvostoliitonkin aikana totesi, että mitä suuremman ja ilmiselvemmän valheen puolue tai politbyroo esittää, niin sitä enemmän ne tuntevat tykönään vallan mahtia, kun voivat puhua aivan mitä tahansa ilman, että siitä seuraa yhtään mitään.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #23

Voi olla, mutta Putinin ja Lavrovin kehonkieli puhuu toista.

Tiedän, että kehonkielestä ei voi vetää ratkaisevia johtopäätöksiä, mutta 30 vuoden kokemuksella voisin melkein väittää havaitsevani tuskaa herrojen esiintymisessä. Taustalla lienee monia pelkotiloja ja tietoisuus omasta valehtelusta, joka tulee myöhemmin ilmi. Kiemurtelu ja tuskaisuus on sitä suurempaa, mitä kauemmas Kremlistä mennään. Olisi mukava tietää alan ammattilaisten näkemyksiä asiasta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #23

"...sitä enemmän ne tuntevat tykönään vallan mahtia, kun voivat puhua aivan mitä tahansa ilman, että siitä seuraa yhtään mitään."

Tuo selittääkin jo hyvin paljon Vladimir Putinin puheita Kultarannassa, joissa hän peräti kolmesti sanoi julkisesti kameroiden edessä Venäjän "vetäneen joukkonsa 1500 km päähän Suomen rajalta".

Posketon vale nöyristelevien suomalaisten edessä, joista innokkaimmat jo heti riensivät auliisti sananselittäjiksi Putinin puolelle, on yksinkertaisesti vain mahtimiehen näyttö siitä, että hän saa näyttää keskisormea yleisölle, joka on merkitykseltään hänelle täysin yhdentekevä.

Vastaava vale oli Krimin miehityksen tunnuksettomien Venäjän eliittijoukkojen taisteluvälineillä varustettujen "vihreiden miesten" alkuperän kuuluisa kiistäminen: "jokainenhan saa ostaa samanlaisia maastopukuja mistä tahansa urheiluliikkeestä..."

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Jo Lenin kirjoitti aikoinaan vuonna 1920 ulkoministerilleen (komissaari) Tshitsherinille: "Totuuden puhuminen on porvarillista ennakkoluuloisuutta. Tavoiteltavana oleva päämäärä tekee valheen oikeutetuksi."
Tämä lausuma ja ajattelu pätee näköjään vuosikymmenestä toiseen Venäjällä. Yhä vieläkin!?

Koskahan aletaan postuumisti käymään oikeutta ja tuomitsemaan sotasyyllisenä vuonna 1939 brutaalin hyökkäyssodan aloittaja Stalin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset