pasi majuri grab them by the balls, heart and mind will follow

Poliitikot eivät enää voi ummistaa silmiään Venäjältä

Poliitikot ovat vähintään viimeiset 10 vuotta nähneet ja lukeneet useista asiantuntijaraporteista, millä perusteella Venäjä on uhka Suomen ja Euroopan turvallisuudelle. Heitä on varoitettu useita kertoja ja vaadittu tekemään Suomen turvallisuuden kannalta tärkeä ratkaisu Natoon liittymisestä. Mitään ei ole tehty. Mikäli tilanne vielä Venäjän kanssa huonontuu, kyse alkaa olla maanpetokseen viittaavasta toiminnasta Suomen vahingoksi.

Tuossa toisessa blogissa kirjoittaja Janne Korhonen esitti mielenkiintoisen näkökulman, joka itselläkin on käynyt aina silloin tällöin mielessä. Hän on miettinyt sitä, miten 30-luvulla ihmiset ajattelivat sen ajan tapahtumista ja havaitsivatko he elävänsä keskellä merkittäviä historiallisia tapahtumia. Jos ja kun mekin täällä Suomessa tällä hetkellä elämme keskellä historiallisesti merkittäviä tapahtumia, emmekö me todella näe sitä, mitä ympärillämme ja Venäjällä tapahtuu? Eivätkö Suomessa 30-luvulla ihmiset havainneet idästä tulevaa uhkaa ja olivatko myös poliitikot yhtä tietämättömiä, vai pelkästään välinpitämättömiä? Miksi he eivät osanneet varautua Neuvostoliiton uhkaan ja jopa hyökkäykseen? 

Nykyiset poliitikkomme ovat vähintään 10 viime vuotta saaneet merkittävää informaatiota Venäjän aggressiivisuudesta, hyökkäyshaluista ja arvaamattomuudesta. Poliitikot myös tietävät, että Venäjällä alkaa loppua aika ja talouden romahtaminen on enää muutaman vuoden päässä. Venäjä uhkailee milloin sodalla, milloin hyökkäyksillä, ja jopa toteuttaa niitä täällä Euroopassa. Miten siis ovat viimeisen 10 vuoden aikana toimineet poliitikkomme Suomessa? Ovatko he ryhtyneet merkittäviin vastatoimiin ja tehneet Suomen turvallisuuden kannalta ratkaisevia ja Suomea oikeasti turvaavia päätöksiä? Osa poliitikoista on istunut valtiojohdossa ja eduskunnassa vuosikymmeniä. Viimeisen 10 vuoden aikana Venäjä on pannut kansainvälisellä areenalla ranttaliksi ja uhkaa lähinaapureita jopa ydin- ja neutronipommeilla. 

Jos me todella heräämme joku päivä kasakan nauruun, syytän teitä poliitikkoja välinpitämättömyydestä, tehtävien laiminlyönneistä ja maanpetoksesta. Ainakin toivon,  että jälkeen jääneet aikalaiset tulevat selvittämään historiankirjoille jääneistä jäljistä nykypoliitikkojemme tietoisuuden ennakkomerkeistä ja asettavat heidät jälkikäteen syytteeseen.

Lähden itse siitä, että viimeistään nyt, kun viimeinen Nato-selvitys on tehty, poliitikot tietävät, ja heidän pitää tietää, että Nato on Suomelle ainoa vaihtoehto turvata Suomi Venäjän aggressiivisuutta vastaan. Nato on myös vaihtoehtona paras, sillä muita vastaavia turvaamisjärjestelyjä ei ole ottaen huomioon lähialueen valtiot, Suomen asema, voimavarat ja huoltovarmuus. Kun poliitikot tietävät, he eivät voi jälkeenpäin selitellä toimintaansa. Tilanteen ei enää paljon tarvitse Venäjän kanssa pahentua,  kun voidaan perustellusti puhua maanpetoksesta. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Hyvä ystävä, älä pelkää, meillä on mm maailman mielipide puolellamme.
Se on suurempi voima kuin esim Nato.
Nukutaan rauhassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Montako divisioonaa on maaiman mielipiteellä?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Juuri näin. Venäjä ei piittaa mielipiteistä eikä niillä tuhota yhtään vihollisen tankkia tai taistelukopteria.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#3

Tsot, tsot....ensinnäkin kuinka vahva olisi hyökkääjän taistelumoraali? Hyökätä nyt viatonta kansaa vastaan.

Maailman tiedotusvälineet kertoisivat mielellään sadoille miljoonille, parhaimmillaan jopa miljardeille ihmisille mitä on tapahtumassa.

Kieltämättä, kysymyksesi oli varsin nokkela.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #19

Maailman mielipiteen vaikutus on aika nolla jo vuonna '39... tuomioita ja painavia sanoja sateli, mutta mikä oli vaikutus?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Poliitikot joutuvat ottamaan realiteetit huomioon. "Hyvis-pahis-peli" ei oikein tässä toimi. Saisiko kättä pidempää riskianalyysin kokeilemisesta? Tuskimpa siitäkään. Vaikuttaako pelote toiseen suurvaltaan? Entäs jos se suurvalta yllättääkin pelotteesta huolimatta? Yllätyksiä on historiassa tapahtunut ja etenkin sotahistoriassa. No jos vaikka varmuuden vuoksi sitten, mutta mistä suunnasta se varmuudenvuoksi ratkaisu? Ei ole helppoja valintoja.

Mutta toimisiko se, jos vähennettäisiin uhkaa ja pelotetta suurvaltaa vastaan? Jos ei olisi mitään syytä suuvallan kohdistaa sotatoimia pientä valtiota kohtaan ja jos käydäänkin kauppaa ja siitä hyötyy molemmat taloudellisesti? Toimisiko jos haetaan myös niinsanotun "vastapuolen" kannalta parempi vaihtoehto, eikä lähdetä hieman naiiviin "hyvis-pahis-peliin"?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Historiasta näet toimiiko tuo ehdottamasi systeemi. Joskus kun ottaa ruusunpunaiset lasit nenältä, maailma näyttää toisenlaiselta. Itse en enää puhu Venäjän yllättävän ketään, Venäjä tekee sen mitä siltä on odotettu.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Historiasta näkee, että lopulta on väkisin jouduttu päätymään komporomissiratkaisuihin. Se tehdään joko ruumiskasojen jälkeen tai sitä ennen. Sotilasliiton levittäytyminen Venäjän rajan tuntumaan ja USA:n sotilaallisesti aktiivinen toiminta Venäjän rajan tuntumassa ei edusta minkäänlaista komporomissiratkaisua. Hyvis-pahis-asenne ei toimi ollenkaan, se johtaisi pahempaan tilanteeseen. Suurvaltaa, kuten Venäjää ei kannata lähteä ajamaan nurkkaan. Se on hölmöläisten hommaa ja siitä pitää olla valmis myös maksamaan kova hinta. Neuvottelu ja asioiden yhdessä sopiminen on ainoa keino. Vaikka ei pidä siitä minkälaista politiikkaa Venäjä on harjoittanut, mutta painostaminen ei todellakaan toimi sillä on tilannetta pahentava vaikutus ja koituu painostajille vahingoksi. Niiden väitettyjen punaisten lasien läpi josta katselen niin sitten näkyy se historia mitä on seurannut, kun vahva valtion on ajettu nurkkaan. Viimeksi siitä tuli kymmeniä miljoonia ruumita, kun Saksalle tehtiin niin ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Valtion "saartamispolitiikka" ei toimi.

Mihin perustuu se uskomus, että Venäjä muka alistuisi? Suurvaltojen siis Venäjän ja Yhdysvaltojen toimintatavat näyttävät rumilta. Kuten esimerkiksi Ukrainan kriisi yhtenä esimerkkinä. Naiivi ajattelutapa yllätti USA:n lähi-idässä ja nyt maalla on pallo jalassa ainakin kolmessa lähi-idän kriisissä, eikä pääse niistä eroon, eikä loppua kriiseille näy. Samanlaista naiivia ajattelua on Venäjän saartaminen Naton (USA:n) avulla.

Venäläisessä kulttuurissa ei myöskään pidetä mielistelijöistä, siellä ei edes tykätty Kekkosesta. Tämä on aika universaali kulttuurinen ilmiö. Joten sellainen naiivi toisen kulttuurin kiistaton ihannointi ei toimi, siitä ei oikein mainitussa kulttuurissa pidetä. Hyvää tarkoittava realismi ja käytännöllinen asioihin suhtautuminen toimii, siis sellainen jossa on mukana tervettä itsekunnioitusta.

Jos väkisin halutaan vihollisia, niitä on helppo saada. Niitä on vaikeaa voittaa ilman ruumiskasoja. Tämä pätee myös Naton suhteen. Molemmat osapuolet voivat vaikuttaa asiaan, jos kumpakaan ei peräänny ja tilanne kiristyy ollaan kierteessä, jossa ruumiita halutaankin.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #21

Historia osoittaa niin pienessä kuin valtiotason mittakaavassa, että vaatimuksiin myöntyminen ja uhkailujen edessä alistuminen ei kanna pitkälle, ja kohta tulee lisää vaatimuksia.

Kukaan ei ole vaatinut Venäjää nöyrtymään, vaan noudattamaan kansainvälisiä lakeja ja lopettamaan hyökkäykset ja naapurimaiden miehitykset. Ei ole kohtuuton pyyntö. Vähän sama kuin pyytäisi raiskaajaa lopettamaan raiskaamisen tai pahoinpitelijää lopettamaan pahoinpitelyn.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Mitä Majuri odottaa Venäjältä, muuta, kuin "aikaa parempaa ja niin sota syttyikin"!

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Pasi, olen kovin kiinnostunut luonto-ohjelmista. Luonnossa pelisäännöt ovat yksinkertaisia. Petoeläimet yrittävät aina saalistaa lauman heikointa. Selviytymis-strategioita on monia. Yksi toimivista on myrkyllisyys. Näytetään saalistajalle ettei kannata käydä kimppuun. Myrkyllisyys osoitetaan kirkkain värein tms. Tämä toimii poikkeuksetta ennalta ehkäisevästi.

Eräs toinen luonnossa käytetty strategia on tekeytyä kuolleeksi.

Minusta tuntuu, että Suomi on valinnut tuon jälkimmäisen selviytymis-strategian.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Osa päättäjistä esittää aivokuollutta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Jos Nato-jäsenyys suljettaisiin kokonaan pois Suomelta valtion ylimmän johdon toimesta, niin Suomella olisi edessään pitkässä juoksussa uuden YYA-sopimuksen solmiminen Moskovan hallituksen kanssa. Tämä voinee olla monen kylmän sodan aikaan jämähtäneen ideaalitilanne: Suomalaiset pokkuroimassa Kremlin valtiaan edessä vakuuttaen ikuista puolueettomuuttaan ollen samalla Venäjän kanssa sotilasliitossa.

Mahdollisuus Nato-jäsenyyteen on Suomen ulkopoliittisen johdon käytettävissä oleva yksi työkalu, josta ei tule luopua. Ilman Nato yhteistyötä ja mahdollisuutta Nato-jäsenyyteen olisi Suomen turvallisuuspoliittinen asema huomattavasti heikompi kuin nyt.

Monet luulevat, että EU-jäsenyys ja yhteisvaluutta euro antaa Suomelle sen tarvitsemat turvallisuustakeet. Näin ei kuitenkaan ole. Nato on käytännössä EU:n yhteisen puolustuksen toteuttaja.

Suomi joutui jatkosodassa toimimaan Saksan aseveljenä. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi joutui YYA-sopimuksen kautta sotilasliittoon Neuvostoliiton kanssa. Joten liittoutuminen ei olisi Suomelle mitenkään uutta!

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Tuolla Nato-jäsenyys-mahdollisuudella on se heikkous, että jos sitä ei käytetä ajoissa, Venäjä pystyy estämään sen pelkällä kriisin luomisella.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Siinä tapauksessa on käytettävä suoria kahdenvälisiä suhteita avun saamiseksi.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

"liittoutuminen ei olisi Suomelle mitenkään uutta!"

Ei olisi, eikä näin ollen suomettuminenkaan sanan laajassa merkityksessä.

On se erikoista että tarpeesta vetäytyä isojen poikien selän taakse ei vieläkään ole päästy. Ei itäisen eikä läntisen pahan pojan.

Venäjän uhasta Suomelle en ole vielä kuullut ensimmäistäkään järkeenkäypää näyttöä. On vain tunteenomaista russofobiaa ja heinkilöitynyttä Putin-vihaa.

Ja sitten on niitä hysteerikkoja, jotka pitävät Suomen itsenäisyyttä ja itsenäistä järkiajattelua ajavia Kremlin trolleina...

Haukotus.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Ei tässä sinun kuulemiset tai kuulematta jättämiset merkitse. Pidän parempina mieluummin asiantuntijoita kuin jotain tuntematonta usaripalstan kirjoittelijaa, joka uskoo, ettei Venäjä ole paha.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #29

En usko mitään, mitä en tiedä. Ei näin isoja ratkaisuja tehdä pelkän uskon varassa. Tai tehdään kyllä, mutta ei pitäisi.

Mihin "asiantuntijoihin" viittaat? Niihin yksiin vai niihin toisiin?

Minua ei sinun tietenkään pidä uskoa sen enempää kuin minä uskon sinua.

Suosittelen itsenäistä ajattelua. Siis ajattelua, en tunneperäistä vouhkaamista hyviksistä ja pahiksista.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Voisiko poltetun maan taktiikka toimia?

Jos vieras valta olisi miehittämässä Suomea, niin räjäytettäisiin ydinjätettä kaikkiin strategisiin paikkoihin tehden niistä Tshernobyliä muistuttavan radioaktiivisen helvetin. Jos emme me saa pitää maatamme, niin eivät muutkaan.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

... ja poltetun maan taktiikka auttaisi suomalaisia miten tarkalleen ottaen? Voitaisiin kuolla vahingoniloisina? Maa olisi suurelta osin asuinkelvoton pitkän aikaa ja ihan omien tekojen kautta... "nerokasta" (sarkasmivaroitus ellet muuten tajunnut).

Eiköhän paras tapa elää rauhassa ole vain tehdä hyökkäykset kannattamattomiksi ja/tai liian vaarallisiksi. Ei täysin 100% varma konsti, mutta mikä nyt olisi eli huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Käytännössä vaatii oman puolustuksen lisäksi NATO-jäsenyyttä, koska Putin tai seuraajansa tuskin piittaavat liittoutumattomista maista sen enempää kuin ennenkään eli Suomi kuuluu ikävästi Ukrainan/Georgian luokkaan (ainut poikkeama tietenkin on että Suomi on EU-jäsen, mutta tuskin sen EU-jäsenyyden varaan kannattaa paljoa laskea turvallisuuskysymyksissä).

Mikäli Venäjän tarkoitus on havitella Neuvostoliiton ajan mahtia (ja miksemme Putinia uskoisi), niin loogisinta on heillä kohdistaa toimensa juuri liittoutumattomia maita vastaan.. esim. liittoutumaton Ukraina oli ihan ok-kohde, jolle tukea oli odotettavissa vain kauniissa puheissa. Ja hommahan toimi Venäjän kannalta ihan hyvin eli Putin sai lisää suosiota ja vankisti kannatustaan aivan rautaiseksi (se tosin jo olikin sitä, mutta entisestään) ja Venäjä sai lisää alueita ja kansalaiset hurrasivat ja nyt hyväksyvät kaikki median kontrollit ja uusien "kansalliskaartien" perustamiset..

Talouspakotteet taas eivät ole mitenkään ikuisia tai ennenkuulumattomia venäläisille ja niistä saa hyvän tekosyyn taas miksi kansalaisten olot eivät parane. "Syytä länsimaita jne." -kortti toimii jatkossakin ja Putinin ja seuraajiensa suosio pysyy mikäli osaavat pelailla korttinsa tarpeeksi hyvin. Saattavat osatakin kortit ja shakkipelit monen kannalta turhankin erinomaisesti.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Rami Ovaskainen: - "Eiköhän paras tapa elää rauhassa ole vain tehdä hyökkäykset kannattamattomiksi ja/tai liian vaarallisiksi."

Juuri tuohan siinä poltetun maan taktiikassakin on ideana. Hyökkäys on kannattamaton, jos vastassa on vain radioaktiivista joutomaata. Heikkona kohtana tuossa tietty on se, että vihollinen ei välttämättä usko, että poltetun maan taktiikkaa tositilanteessa kuitenkaan käytettäisiin.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Pekka, saksalaiset toteuttivat tehokkaasti tätä taktiikkaa Lapissa.

Pieni kevennys:

Eräs Karjalan evakko, joka ei halunnut polttaa taloaan, hörähti lähtiessää aivan hillittömään nauruun. Kun syytä tuohon kysyttii, hän totesi: "eipä ryssä tiedä miten velkasen talon saapi".

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kyllä se paras tapa on ennaltaehkäisy. Toimivin ja käytännössä testattu tapa on liittoutua Natoon.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes
Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #36

Kun avaat silmät, huomaat. Ei kannata uskoa kaikkea mitä toverit kertovat.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#6

Mistä lähtee oletus että ainoa meihin kohdistuva sotilaallinen uhka olisi koko maan miehitys?

Niitä uhkakuvia on kuitenkin kovin paljon muitakin ja vieläpä paljon todennäköisempiä.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#9
>...Niitä uhkakuvia on kuitenkin kovin paljon muitakin ja vieläpä paljon todennäköisempiä.

ooo

Todella niitä riittää ja pelokas mieli uskoo.

Asekauppiaat vielä hehkuttavat lisää. Vain mielikuvitus on rajana.

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Kyllä 30-luvun Suomessa Mannerheim ennusti Neuvostoliiton hyökkäävän. Hän myös esitti armeijan kunnollista varustamista. Johtavat poliitikot pitivät häntä höpertyneenä, pelokkaana vanhuksena ja kieltäytyivät varustamasta armeijaa, varsinkin kun Neuvostoliiton kanssa oli solmittu hyökkäämättömyyssopimus, joka Neuvostoliiton ehdotuksesta uusittiin kestämään vuoteen 1945. Stalin ja Molotov (varmaan Hitlerkin) naureskelivat suomalaisten poliittiselle tyhmyydelle - yksinkertaiset suomalaiset uskovat että sopimuksia noudatetaan, vaikka niillä on aivan muita tarkoituksia. Neuvostoliitolle hyökkäämättömyyssopimusten tarkoitus oli huijata Suomi laiminlyömään armeijansa, ja loistavasti he saivat tavoitteensa toteutetuksi.

Kun Neuvostoliitto sitten Saksan kanssa tehdyn sopimuksen mukaan alkoi nujertaa Suomea ja hyökkäsi (pidettyään ensin huolta, että Suomi varmasti pysyy liittoutumattomana), Suomen poliitikot yllättäen valitsivat armeijan johtoon sen höpertyneen, pelokkaan vanhuksen. Niin se meillä Suomessa käy!

Joskus tuntuu ylivoimaiselta pidätellä naurua ja ottaa tätä kansakuntaa ja valtiota vakavasti.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Airo kuitenkin johti sotatoimia ylipäälliköstä huolimatta.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Mitäpä tähän artikkeliin on lisäämistä. Näinhän asia on.
http://seura.fi/ajankohtaista/aselajiveljien-sisal...

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Todettakoon, että armeijalla oli ddr:n kalustohankintojen jälkeen ensimmäistä kertaa yli kolmen kuukauden kriisiajan ammusvaranto.
Kaikki tämä tuhottiin massaräjäytyksin Lapissa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Naton kakkosmies sanoo puolustusliiton varautuvan nyt kaikkeen, jopa rajoitettuun ydinsotaan."
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/nato_vershbow-...

Eihän periksi kannata antaa, sehän näyttäisi Venäjän takapuolen nuolemiselta. Mielummin vaikka kärsitään kaikki.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva
Markku Perttula

Rajoitettu ydinsota? Eihän sellainen ole mahdollinen. Se on joko tai....

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Paras pelote on täystuholla uhkaaminen. Jokainen joutuu todella miettimään, alkaako leikkiä ydinaseilla, jos riskinä on saada koko satsi niskaan.

Ainoa, joka voi kokeilla rajoitettua ydinsotaa on Israel ja silloinkin kohde on Iran, joka erehtyy pullistelemaan pikkuisen liikaa. Vastaiskuja ei tule ja kukaan ei sekaannu asiaan Iranin takia. No, toinen iskun paikka on Pohjois-Korea ja iskijä on USA Etelä-Korean pyynnöstä. Pohjois-Koreaa ei jäädä kaipaamaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Rajoitettu ydinsota on Nato-skeidaa. Aivan kun Nato voisi jotenkin kontroloida ydinsotaa. :-D

Nyt nähdään viekö Venäjä ydinaseita Kaliningradiin.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Taitaa vaan käydä noiden turvatakuiden suhteen niin, jos sellaiset olisivat että USA joutuisi natomaana todennäköisesti yksinään hyökkäämään Suomeen, joka olisi täynnä venäläisiä joukkoja. Joten se niistä turvatakuista. :-D

Suomen miehittämistä ei mitenkään pystyttäisi estämään. Baltian maiden suhteen Natosta käsin on jo todettu mediaan, etteivät kykene estämään Baltian maiden miehitystä, jos sellainen tapahtuisi.

Toiminta perustuu turvatakuiden suhteen jälkikäteiseen toimintaan. Silloin on jo myöhäistä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tossa tilanteessa USA:ssa olisi realiteettien pohdiskelun paikka. Taitaisi ns turvatakuiden kohdalla käyvän, että jätetään ne nyt tällä kertaa väliin. :-D

Eiköhän Venäjällä ole turvatakuita tästäkin näkökulmasta pohdiskeltu. Joten niiden teho on siten varsin kyseenalainen.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Turvatakuiden toimimattomuutta on turha perustella sillä, että niitä ei ole testattu. Todella hölmö perustelu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset