pasi majuri grab them by the balls, heart and mind will follow

Kenraali Hägglundin ohilaukaukset

Monelle kenraali Hägglundin teos Rauhan utopia on raamattuun verrattava teos, mutta itselleni jäi kenraalin mietteistä melko vaatimaton kuva ja muutamat kunnon ohilaukaukset jäivät häiritsemään. Faktaa teoksesta toki löytyi, mutta Hägglundin johtopäätökset ja perustelut olivat enemmänkin peruskoululaistasoa kuin kenraalilta edellytettyä. Sorry, Hägglund.  

Hägglund kertoi eilisen Hesarin pikkujutussa laittaneensa kirjaansa kaiken, minkä irti sai. Faktojakin siis piti teoksesta löytyä. Mitä siis jäi käteen, kun kirja oli läpikäyty ajatuksella? Ostin kirjan vuosi sitten, mutta heräsin lukemaan sen vasta eilen.

Ohilaukaus 1. Hägglundin pahin juuttuma on syvälle pinttynyt ajatus, jonka mukaan Suomi ei voi liittyä Natoon, koska yleinen asevelvollisuus ajetaan alas ja Suomi siirtyy palkka-armeijaan. Kärjistetysti Hägglund puhui omaan arvioonsa perustuen siitä, että Suomen olisi hölmöä luopua yleisestä asevelvollisuudesta, jos vaihtoehtona on 16.000 hengen palkka-armeija. Säälittävää, kenraali Hägglund, säälittävää. Konditionaalin ja jossien esittäminen väitteessä ei ole ihan tieteellistä. 

Nato ei vaadi Suomea luopumaan yleisestä asevelvollisuudesta ja kenraalin ääripaha juuttuma perustuukin Hägglundin omiin havaintoihin yleiseurooppalaisesta virheestä luottaa Venäjän länsimaistumiseen Neuvostoliiton romahdettua. Kun Neuvostoliitto romahti, länsimaat luulivat, että Venäjästä tulee mukava sivistynyt valtio Eurooppaan. Tämän takia monet Nato-valtiot alkoivat ajaa kylmän sodan varaan laskettuja armeijoja alas, yleinen asevelvollisuus lakkautettiin monissa maissa ja siirryttiin palkka-armeijaan, samalla kun puolustusmenot vedettiin minimiin. Venäjästä ei tullut mukavaa ja se alkoikin hyökkäillä itseään heikompiin maihin. Ja päinvastoin kuin muu Eurooppa on tehnyt, Venäjä on varustautunut samana aikana sotaan satsaamalla aseisiin ja armeijaansa valtavia summia.

Sen lisäksi, että Hägglund on luullut Naton merkitsevän puolustusmenojen alasajoa, hän on ihastunut omaan juuttumaansa mitättömän kokoisesta palkka-armeijasta ehtona Nato-jäsenyydelle. Hägglundin juuttuman korjaaminen vaatii henkimaailman voimia, sillä millään järkiperusteella sitä ei voi kumota. Sillä ei siis ole merkitystä, että Nato ei ole palkka-armeijaa koskaan edellyttänyt ja Hägglundin omat laskelmat 16000 hengen armeijasta ovat hänen omakeksimiä ja naurettavia tilastovedoksia. Yhtä hyvin hän olisi voinut heittää luvun 50.000, 100.000 tai 150.000, mutta tulipahan vedettyä pilanpäiten 16.000 kun tuntui hauskalta.

Kun Hägglundin pinttymä palkka-armeija ei ole edellytys Nato-jäsenyydelle, Hägglundin tärkein johtopäätös Natoon liittymisen mielekkyydestä lepää täysin tyhjän päällä. Vaikka Euroopassa on jo tajuttu Venäjän kanssa tehty virhe, puolustusmenoja nostetaan yleisesti ja yleisen asevelvollisuuden palauttaminen on nostettu esiin monessa maassa Ruotsia myöten, Hägglund edelleen on juuttunut ihastuttavaan palkka-armeijadoktriiniinsa.

Ohilaukaus 2. Hägglund kaivaa edelleen talvisodan juoksuhautoja, vaikka sota on päättynyt reilusti yli 70 vuotta sitten. Suomi on kuulemma Euroopan ainoa soturikansa, jonka kimppuun ei Venäjäkään uskalla hyökätä. Perusteet? Talvi- ja jatkosodassa urhea Suomi löi Neuvostoliiton. Hehheh, olisiko Hägglund jo aika tulla 2000-luvulle? Hägglund tajuaa Naton tärkeän merkityksen huoltovarmuuden turvaajana,  mutta hän luulee, että joku meitä auttaa kriisitilanteessa. Kuka ja millä perusteella, sitä hän ei pysty sanomaan. Ehdottomasti hölmöintä antia oli Hägglundilta väittää,  että kriisitilanteessa Suomi ehkä pääsee heti Naton jäseneksi. Faktaahan on,  että Nato ei ota kriisitilanteessa jäseniä, ainakin Naton oman ilmoituksen mukaan. Ei siis ihan loppuun asti mietitty, Hägglund.

Ohilaukaus 3. Hägglund tiedostaa Venäjän epäluotettavuuden sopimuskumppanina ja puhuu usein siitä, että Venäjää on turha opettaa länsimaiseen kulttuuriin. Silti Hägglund itse useaan otteeseen syyllistyy kardinaaliluokan munaukseen ehdottaessaan, että Venäjä ei uskalla hyökätä Suomeen, koska Venäjällä ei ole tähän syytä, tai on Venäjän etu, ettei se hyökkää vaan tekee kauppaa jne. Hägglund ei voi määritellä sitä,  onko Venäjällä syytä hyökätä Suomeen tai mikä on Venäjän etu. Kyllä venäläiset osaavat tehdä sen paremmin itse. Näin on tehnyt Pietari Suuri ja Stalin, molemmat muuten ovat Putinin oppi-isiä. Niin on tiennyt toistaiseksi myös Putin. Kun Hägglund vielä arvelee tietävänsä venäläisten puolesta, että Suomen kautta ei mikään uhkaa Venäjää, hän opastaa venäläisiä Venäjän ulkoturvallisuuden paremmassa suunnittelussa, vähän kuin rauhanpuolustaja Tuomioja tekee.

Ohilaukaus 4. Kun Hägglund lähtee ylistämään juutalaisten ylivertaista älykkyyttä ja arvailee,  mistä hänen käsityksensä,  ei siis todettu fakta, johtuu, Hägglund törttöilee kunnolla. Asiaa ei auta Hägglundin oma ehdotus muslimien 400 vuoden historian suurimmaksi keksinnöksi, itsemurhapommi. Kenraali voi olla mukava juttumies konjakki- tai viskilasin ääressä, mutta johtopäätös- ja perusteluosastossa on rutkasti korjailtavaa. Peruskoulutaso ei siis ole kaukaa haettu. Jos Hägglundin omankin kertoman mukaan uran kovin päätös oli ilman lupaa lähettää YK-aikana gurkhat tyhjentämään puolihölmöjen pyssymiesten haltuunottama tukikohta, ja käydä itse nukkumaan, on kovakeikkaosastolla vähän tarjottavaa. Kymmenen vuotta järjestyspoliisin hommia tehnyt naispoliisi pystyy kertomaan paljon hauskempia juttuja.    

Kun Hägglund takuuvarmasti kiertelee ympäri maata markkinoimassa erikoisia näkemyksiään, kannattanee häntä vähän haastaa ainakin noista umpisurkeista näkemyksistään.        

           

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Luultavasti yleinen asevelvollisuus säilyisi (jossakin muodossa) myös Suomen natojäsenyydestä huolimatta. Nato maissa Tanskassa ja Norjassa on ainakin periaatteessa jäljellä asevelvollisuus vieläkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset