pasi majuri grab them by the balls, heart and mind will follow

Jeesus, Lähi-idän omituinen kundi, kriittinen tarkastelu

Kuka muistaa Lähi-Idästä kotoisin olleen omituisen kundin, joka koko ikänsä haahuili lähellä syntymäpaikkaa ympäri kyliä lakanoissa ja miesporukassa? Perimätieto kertoo, että haahuilu oli mahdollista pikku punaviinissä ja syömällä ihmislihaa ja kulauttamalla verta päälle.

En ihan niele sellaisenaan kristinopin käsityksiä Jeesuksesta,  joten tarkastellaanpa herran touhuja vähän tarkemmin.

Kaveri syntyi kuulemma ilman isää ja jopa vuosia ennen tai jälkeen oman syntymänsä. Jos väite pitää paikkansa, Jeesus on todella ollut ihme jo syntymähetkellään, josta siis kukaan ei osaa sanoa mitään tarkkaa. En usko, että synnytys on voinut kestää vuosia. Sukupuoleksi on 2000 vuoden kulkupuheen myötä varmistunut mies, eli kaverilla on on ollut x- ja y-kromosomit. Kun geeniteknologiasta tiedämme, että ihminen saa äidiltä x-kromosomin ja isältä joko x:n tai y-kromosomin, Jeesuksen isä on ollut mies. Jos huhu Taivaan Isästä pitää paikkansa, Jumala on siis mies. Sorry, telaketjufeministit.

Oli miten oli, kaverin paino on ollut ihan omaa luokkaansa, kun hän pystyi kävelemään vetten päällä. Veden pintajännityksen murtumispisteestä pystytään päättelemään,  että Jeesus on painanut noin 0,01 grammaa, mikä on melko yleisen vedenpinnalla kävelevän hyönteisen, vesimittarin, paino. Kaveri on ollut siis todellinen höyhensarjalainen. Loogisesti ajateltuna Jeesuksen liikkuminen on tuolloin ollut helppoa, koska tuulivoimalla on päästy eteenpäin. 

En oikein jaksa uskoa myöskään siihen, että hän teki vedestä viiniä ihan tuosta vaan, ilman kunnon välineitä ja hiivaa tai muuta käymisen käynnistävää katalyyttiä. Veikkaan myös, että viranomaiset olisivat puuttuneet alkoholin laittomaan valmistamiseen ja ainakin tarjoilemiseen ilman tarvittavia anniskelulupia. Ei siis mene läpi, uskovaiset.

Kaverilla lienee ollut myös jonkin sortin kaksisuuntainen mielialahäiriö,  kun yhtenä hetkenä hän saarnaa rauhasta ja poskien kääntämisestä, ja heti perään ottaa kunnon pultit ja riehuu temppelissä silmittömän raivon vallassa. Vanhoista rikosilmoituksista olisi helposti tarkistettavissa, mihin rikoksiin hänen tuolloin epäiltiin syyllistyneen. Eipä ole juuri tarkistettu, vaika kaveri on voinut riehumisellaan esimerkiksi aiheuttaa paikalla olleille lapsille psyykkisiä vammoja eli henkilövahinkoja. Silloinhan Jeesusta on voitu epäillä jopa lasten pahoinpitelyistä.

Viimeisellä ehtoollisella kuulemma vedettiin isolla miesporukalla viiniä, syötiin ihmislihaa ja juotiin verta päälle. Ja kuulemma pussailtiin. Jos tähän vielä liittyy ilmeisen kovaääninen juhlinta, huutelu ja miekkojen heiluttaminen, en kyllä yhtään ihmettele, että paikallishallinnon viranomaiset puuttuivat asiaan. Tuomiosta voi tietysti olla montaa mieltä ja itse pidän ristiinnaulitsemista melko kovana, ottaen huomioon, että Jeesus korjasi tuntematonta teknologiaa hyväksikäyttäen yhden irtileikatun korvan täysin ennalleen. Pietarihan oli ilmeisen juopunut, kun oli yllättäen riehaantunut ja sivaltanut miekalla paikalle tulleelta servantilta korvan. Lakimiesten olisi ollut helppo todeta, ettei Jeesus ole voinut vastata noin yllättävästä kaverin riehaantumisesta ja kun korvakin saatiin ennalleen, oli vähän ylimitoitettua Pilatukselta lyödä juuri Jeesukselle kuolemantuomio.

En sinänsä pidä kuolleista heräämistä kovin ihmeellisenä,  jos se on tapahtunut alle kahdessa tunnissa kuolemasta. Hapettomuus on kyllä saattanut aiheuttaa jonkinlaisen aivovamman eikä alle kahden tunnin herääminen ole ehtinyt vielä aiheuttaa rigor mortista kuin korkeintaan vähän leukaluihin, mutta näiltä osin kyse on ollut palautuvasta toiminnosta. Jeesuksen jälkikäteinen toiminta on lisäksi osoittanut,  että niin puhe kuin järki ovat olleet tallella kuolleista nousemisen jälkeen. Muuten en kyllä usko, että kaveri olisi muutaman päivän maannut ja vasta sitten noussut, ei ole todennäköistä. Tai sitten kukaan ei ole ihmetellyt väri- ja tuoksumuutoksia,  eikä näistä muutenkaan ole dokumentoitu mitään jälkipolville.

Kriittistä pääsiäistä,       

  

  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Pasi nyt pohti asioita samalla tavalla kun minä, Jooseppi on täyttynyt olla tosi yksinkertainen mies.
Olen joskus miettinyt miten suhtautuisin jos oma vaimo selittäisi, olen raskaana ja tämä ei ole sitten sinun, vaan pyhä henki kävi.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Historia toisaalta tuntee lukuisia tapauksia, jossa ei niinkään pyhä henki, vaan pikemminkin "pyhä" mies on vieraillut naisen luona raskausseurauksin.

Selibaatti on vain lupaus. Ruumis voi olla vahva, mutta mieli heikko.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Iltasanomissa oli otsikko:
"Nainen rakastui spermanluovuttajaansa", hieman nauratti.
Minusta tuossa ei ole mitään ihmeellistä , hyvin monet ovat.
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-2000001145321....

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ #1/FVV: "Jooseppi on täyttynyt olla.."

Onhan noita tulkintoja:

Jos temppelihuora tuli raskaaksi, oli tapana naittaa hänet vanhemmalle ammattimiehelle, kuten puusepälle.

Jeesus kohotti lemmikeikseen aviorikkojattaren, joutilaan Marian, syntisen Magdalenan ja epäpuhtaan samarialaisnaisen. Opetuslapsinaan hänellä oli 12 hengen iskuryhmä, joka otti luvatta käyttöön toisten kuluneuvoja (aasi), silloin kun 'Herra tarvitsi sitä'. Hän ja hänen porukkansa eli naisten varoilla. Ehkä tärkein rahalähde oli Herodeksen 'oikean käden', Kausaksen vaimo Johanna, jolta Jeesus oli ajanut pois seitsemän pahaa henkeä. Herodes ilmeisesti siis tunsi tarkkaankin Jeesuksen tapauksen. Kuvittelisin, että pahana hengen päästämisellä nykyään tarkoitetaan gigolotointa. Kausas saattoi mustasukkaisuuttaan yllyttää isäntäänsä.

Kysymystä on myös herättänyt, oliko hääviini Kaanaassa sittenkin peräisin jonkun temppelin viinikellarista, jossa jumalan miehet kuivin suin ja epäilevin mielin ihmettelivät vajetta ja huhuja Kaanaan remuhäitä. Tai tulivatko vuorisaarnan ylimääräiset kalat sitten Jaakobin ja Johanneksen isän, Sebedeuksen lähialueen kalastuslaitokselta. Leivänhankinta oli etukäteen hoidettu Juudaksen verkoston kautta roomalaisen varuskunnan keittiöstä.

Temppeli toimi Jeesuksen aikana myös pankkilaitoksena. Sen ryöstö tapahtuu perinteisesti siten, että joku aiheuttaa kaaoksen ja toiset keräävät rahat. Juutalaiset saattoivat pistää naamat muistiin ja palasivat asiaan seuraavana pääsiäisenä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllähän siinä Jooseffia tarvittiin fyysisesti, sillä eihän hengestä voi raskaaksi tulla, tosin henki liittyy syntyvään vain vähän ennen syntymää. Jumala on luonut muuttumattomat lakinsa.

Vettenpäällä kävely ja monet ihmeteot taas selittyvät Jeesuksen olleen myös massahypnoosin hallitseva, tämä ei poista Hänen suuruuttaan Jumalan esikoisena ja Hänessä on luotu kaikki mitä on taivaissa ja maanpäällä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Tuskin se Jooseppi yksinkertainen on ollut vaan ihan normikaveri tuon ajan mittapuun mukaan. Jos teinit vielä tänä päivänä 2000-luvulla, Pisa-tutkimusten ja internetin aikakaudella, kyselevät lääkäripalstoilla, voiko suuseksistä tulla raskaaksi, Jooseppi todennäköisesti on ollut tiedollisesti vähintään samaa tasoa nykyteinien kanssa, tosin ei varmaankaan ylioppilas.

Itse veikkaan, että Marian neitsyyskysymys on ollut pelkkä määrittelyjuttu, jonka on voinut loppupeleissä tehdä vain Maria itse. Todennäköisesti Maria on käynyt paikallisen lakimiehen juttusilla, joka on tsekannut sen ajan lainsäädännöstä lavean tulkinnan seksuaaliselle teolle ja neitsyydelle, vähän Bill Clintonin tapaan. Kun synnytyslääkärit ja sairaanhoitajat ovat keskittyneet päätähden syntymässä itse asiaan vähän heikohkossa valaistuksessa, hommalle ei ole saatu muuta vahvistusta. Jooseppi on siis luullut olleensa isä ja muu jengi Lähi-Idässä on niellyt täysin tuon neitsyysjutun.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Jos nyt tuolle linjalle lähdetään, niin Maria petti Joosefia, koska Joosef piti Mariaa neitsyenä, eli Joosefin kettu ei ollut pistäytynyt kolossa.

Joosef oli myös jonkin sortin lapatossu tai sitten idiootti, koska uskoi Marian väitettä neitseellisestä sikiämisestä.

Jos taas Jeesus oli jumalan poika, niin kuka sitten temput tekikään? Vastaavanlaista ihmisen neitseellistä sikiämistä ei tiede tunne.

Aina siittiö on tavalla tai toisella saatettu kosketuksiin munasolun kautta. Ja toisin kuin maallikko voisi kuvitella, niin sikiäminen ei ole päivänselvä asia.

Poikkeuksen perinteisestä lisääntymisestä tekevät eliölajit, jotka ovat hermafrodiitteja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hermafrodiitti

Tämä taas olisi tehnyt Mariasta vähemmän houkuttelevan vaimovaihtoehdon ehdottoman patriarkaalisessa ja vanhoillisessa Lähi-idässä.

Edes Rooma ei ollut Jeesuksen aikoihin niin moraalisesti rappiolla, että hermafrodiitteja ei olisi kivitetty hengiltä.

Tietenkään ei voida poissulkea sitä vaihtoehtoa, että Maria olisi keinohedelmöitetty. Tosin tilannetta olisi hankaloittanut se, ettei sen aikaisella tekniikalla Marian munasoluja olisi voitu kerätä ilman vakavaa hengen menettämisen vaaraa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Taisi olla kirkkoherra Voitto Viro, joka 60-luvun lopulla aiheutti valtavasti silloista "somekohua", kun tohti TV:ssä väittää, että kirkon ei kannata ottaa kantaa keskusteluun neitseestä syntymisestä, koska se ei ole mitenkään keskeisessä roolissa kristinuskon perussanomassa. Hänet teilattiin vanhoillisten taholta armotta ja ateistien taholta häntä puolestaan ivattiin, kun ei uskaltanut kokonaan sanoutua irti moisesta.

Mutta mitäpä näistä. Yhtä hyvin voisimme taittaa peistä siitä lauloiko Wäinämöinen Joukahaisen suohon vai ei.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Hyvä Kuikka.

Erona on se, että Raamattuun ja erityisesti sen uuteen testamenttiin uskoo noin pari miljardia ihmistä ympäri maailmaa.

Kalevalaa sen sijaan ei tunne kuin kourallinen suomalaisia.

Hatunnosto siitä, että kuulut siihen joukkoon.

Pitäisikö loppuun vielä lisätä hymiö, että se typerinkin lukija ,viittaamatta erityisesti kehenkään, tajuaisi, ettei näitä juttuja tänne aina tosissaan kirjoiteta.

Nykymaailmassa kun saa Fatwan niskaansa vähemmälläkin.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #5

Hehheh, jos näistä joku loukkaantuu, niin pitää olla aika pahvi.

Ainoa mikä itseä vähän huolestuttaa on tuo, kun vähän mollasin Pietaria pahapäiseksi juopoksi. Voi olla loppupeleissä hankala päästä portista sisään, kun Pietari kyselee henkilöpapereita ja matkan tarkoitusta. Luotan siihen, että äijän muisti alkaa pitkän juomisen ja 2000 vuoden jälkeen vähän pettää ja että Taivaan Isä on ottanut siltä ainakin sen miekan pois, kun on laittanut sen portille järkkärihommiin. Jos nyt vähän OC-kaasua saa silmille kostona, niin en kyllä viitsi reklamoida eteenpäin. Olihan se ihan ansaittua. Taitaa sitäpaitsi olla vielä vähän immuniteettia jäljellä OC:lle.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #11

Kokeileppas loukkaantuisiko joku jos islamin profeetasta kirjoittaisit vastaavaa ja samalla voisi ottaa aikaa kauanko bloggaus kestäisi moderointia.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #13

Itse asiassa mietin jo asiaa, mutta tulin siihen tulokseen, että minulla kantti kyllä kestää mutta en viitsi laittaa US:a pahaan asemaan.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #15

Käsittääkseni tarkoitat "pahalla asemalla" kaksoisstandardien paljastumisen vaaraa... Miksi muutoin vasta sen bloggauksen jälkeen US joutuisi pahaan välikäteen?

Seppo Hildén

Onko kysymys samasta miehestä, jonka flyereita näkee joka puolella, ja joissa todetaan, että Jeesus tulee, oletko valmis?

Valmis mihin? Viinin juontiin, pämppäämiseen poikaporukalla, aasilla ratsastamiseen. Helvetti kun on jäänyt vaivaamaan. Tuohon viininjuontiin kyllä voisin lähteä mukaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

No, nauttihan hän myös langenneen naisen antamasta jalkahieronnasta tuoksuvin öljyin.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Sama kaveri.

Itse enemmänkin olen ihmetellyt, mistä se Jeesus tulee. Tuleeko se jenkeistä esimerkiksi New Yorkista vai Ilomantsista? Missä se on ollut? Tiedän, että se olisi voinut hyvin elellä melko rauhassa Ilomantsin suunnalla Öllölässä. Ja kasvatella siellä hiljalleen luomupottuja, joita myymällä olisi tehnyt ihan sen verran massia, että sillä kyllä elää.

Toinen mielenkiintoinen juttu on se, millä se tulee? Tuleeko omalla yksityissuihkarilla vai onko joutunut lainaamaan naapurista vuoden -71 Trabantin? Suihkarilla tulee hiilijalanjälkeä ja Trabantti savuttaa ja pilaa muuten ilmaa. Eli odotellaan niin nähdään.

Maria Suoranta

Nyt oli melkoinen läjäys väärää tietoa kristinuskon sisällöstä. Sekä siitä, mitä historiantutkimus sanoo historiallisesta Jeesuksesta. Lisäksi kirjoittaja ei ole mitenkään pyrkinyt esittämään näkemyksiään tavalla, joka kunnioittaisi toisin ajattelevia. Kommentointiohjeissa lukee "älä esitä ... uskontoon... liittyviä asiattomuuksia".

Jos ihminen uskoo, että Jumalaa, jumalia, jumaluutta jne. ei ole olemassa, niin siitä seuraa loogisesti, että ihmeitä ei voi tapahtua.

Kristinusko kuitenkin perustuu siihen uskoon, että Jumala on olemassa, että hän on perimmäinen syy, miksi maailma ja me olemme olemassa, ja että Hän on ilmoittanut itsensä ihmisille. Uskomme, että ihmiset ovat valinneet tyhjyyden ja joutuneet eroon Jumalasta. Uskomme, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä niin paljon, että hän kantoi pitkäperjantaina koko maailman tyhjyyden, pahuuden ja kuoleman harteillaan meidän puolestamme. Tältä perustalta uskomme myös absoluuttiseen, universaaliin ihmisarvoon, joka ei ole riippuvainen ihmisten ominaisuuksista tai äänestystuloksista, ja jota ei voida todeta tieteellisillä kokeilla. Tämän takia tahdomme myös noudattaa kirjoittajan pilkkaaman miehen käskyjä "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", sekä "rakasta vihamiestäsi", myös silloin, kun puhumme toisten ihmisten mielipiteistä ja uskosta. Hyvää pääsiäistä kirjoittajalle! Meillä on elämä ja toivo!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"rakasta vihamiestäsi", myös silloin, kun puhumme toisten ihmisten mielipiteistä ja uskosta.

Tuon mukaisesti sinun pitäisi ehdottomasti liittää ylempään kommenttiisi rakkauden tunnustus tämän kritisoimasi blogimerkinnän kirjoittaneelle henkilölle, jotta ei jäisi epäselväksi, että haluat tuota ohjetta noudattaa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Voi olla että meni historiallisesti pari seikkaa vähän pieleen, mutta pyhäkoulupohjalta muistelin. Voi olla, että muisti vähän pettää detaljeissa.

Toinen vaihtoehto tietenkin on, että minulla muisti pelaa hyvin ja silloin noin 45 vuotta sitten pyhäkouluopettajat olivat vähän maistissa ja yksityiskohdat heillä vähän hukassa.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Ihan miten vaan mutta totuushan on että tässä pilkattiin melko ison porukan uskontoa. Luulisin että se on US:n sääntöjen vastaista vaikkakaan en niitä sääntöjä ole kovin tarkkaan jaksanut lukea.
Tervokin uskalsi heittää sen Raamatun mutta Koraani kun annettiin hyppysiin niin tulikin lusikallinen housuihin.
Kovia jätkiä kun ohtasta kokeilee.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila Vastaus kommenttiin #20

→ #20/EM: Kovia jätkiä kun ohtasta kokeilee.

Onhan noita kulttuuripläjäyksiä moneen lähtöön, esimerkkinä vaikkapa 'Mysterio Buffo', joka on italialaisen Dario Fon käsikirjoittama sarja monologinäytelmiä. Ne perustuvat Raamattu-aiheisiin keskiajan kiertävien teattereiden näytelmiin, jotka katolinen kirkko, johon näytelmien pilkka syystäkin usein kohdistui, lopulta uuden ajan alussa 1400-luvulla sai estettyä mm. teloittamalla esiintyjät. Jos Erkki Saarelan ao. esitykset eivät ole uskonpilkkaa vaan kulttuuria, niin tämän blogin kirjoituksetkin on kai tulkittava lähinnä etsivien askeleiksi kohti kirkkautta tai eksyneen huutavaksi ääneksi korvessa.

Erkki Saarela: Kaanaan häät 1/3 https://www.youtube.com/watch?v=Q4TYAjpJ_7s
Erkki Saarela: Kaanaan häät 2/3 https://www.youtube.com/watch?v=M-ly1PZatRc
Erkki Saarela: Kaanaan häät 3/3 https://www.youtube.com/watch?v=UU45JqPAX0M

Lisäys
→ "..totuushan on että tässä pilkattiin melko ison porukan uskontoa. .. Kovia jätkiä kun ohtasta kokeilee."

Kyseenalaistaminen ja pilkkaaminen on hieman eri asia. Pilkkaamista on esimerkiksi kovaotsaiseksi nimitteleminen. Tietysti joku voi esimerkiksi tuntea tulevansa pilkatuksi jos toinen julkisesti mietiskelee nykyistä uskontunnustusta, koska pientä luovuutta tarvitaan ymmärtämään sen sanoma sanatarkasti:
”.. ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin,”
Jeesus nimittäin lupasi ryövärille olevansa seuraavana päivänä yhdessä tämän kanssa paratiisissa. Jeesuspa menikin Tuonelaan kolmeksi päiväksi ja tuli sitten maan päälle takaisin 40 päiväksi. Taisi hävittää ryövärin matkoillaan. Ei näihin johtajiin aina ole luottamista!

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars Vastaus kommenttiin #24

Voi juku. Luulin ettei mitään repäisevää enää Jeesuksen seikkailuista minulle paljastu mutta tuo viimeisessä kappaleessa mainittu ohari on kyllä jäänyt minulta täysin huomamatta.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #24

"Pilkkaamista on esimerkiksi kovaotsaiseksi nimitteleminen."

Pehmeäpäiseksi sanominen olisi pilkkaamista mutta meillä useammilla on melko kova otsa. Kokeileppa joskus niin huomaat että se on totuus eikä mikään pilkka. Se ohta meillä kaikilla nimenomaan on kova. Se taasen on kyllä pilkkaa että kerroin sen ainoan kohdan mistä ollaan kovia jos toisten uskontoa uskalletaan pilkata mutta toisten ei. Ja se oli pilkaksi tarkoitettukin kun esinnytään oikein televisiossa isottelemassa ja sitten menee mieheltä alushousut likaseksi kun pitäisi Koraani heittää. Minulle itselle ei tämä tuota mitään ongelmaa mutta joskus nyppäsee kun isot miehet ei keksi mitään muuta irvisteltävää kuin jonkun uskonto ihan uskontona.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #26

Taitaa olla käsitteinä pilkka ja huumori melko vieraita? Kaikenitkijöitä ja jokapaikanmielensäpahoittajia löytyy aina, sanot mitä tahansa. Ja jos sanot kauniisti, joku kyllä huomaa äänensävystä jotain itkun aihetta.

En tiedä Tervosta, mutta itselleni ei ole koskaan tullut mieleen heitellä pyhiä kirjoja. Toistaiseksi en ole keksinyt mitään järkevää syytä, miksi niin pitäisi tehdä. On muuten huvittavaa huomata, että aina löytyy niitä, jotka sanovat että et uskalla jotain tehdä. Tällä elämänkokemuksella voin jo melko tarkkaan kuvitella omat rajani ja veikkaan, että voin tehdä elämässäni kirjojen heittelyä paljon jännittävämpiäkin asioita kuten laulaa virsiä.

Itseä ei muuten loukkaa yhtään, jos sanotaan kovaotsaiseksi. Jos pää on itsellä umpiluuta, tottahan se.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila Vastaus kommenttiin #27

→ #27/PM: "Itseä ei muuten loukkaa yhtään, jos sanotaan kovaotsaiseksi."

Totuus on yleensä se, mikä loukkaa eniten.
Toinen on, millä mielellä sattuu olemaan, kun tulee jokin asia puheeksi.

Käyttäjän JukkaKaijala kuva
Jukka Kaijala

#14 Maria Suoranta
Voitko valaista mitä "historiantutkimus sanoo historiallisesta Jeesuksesta"?
Uuden Testamentin tekstit on kirjoitettu kymmeniä, jopa satoja vuosia väitetyn Jeesuksen kuoleman jälkeen ja perustuvat kaikki kuulopuheisiin. Jeesuksesta ei ole yhtäkään aikalaiskirjoitusta, eikä hän liioin itse jättänyt ensimmäistäkään kirjoitettua riviä tai muutakaan merkkiä itsestään.
Historiallisesta Jeesuksesta ei ole todisteita, sikäli kuin minä olen asian ymmärtänyt. Vahva epäilykseni on, että kyseessä on myytti, eli ei kannata hermostua jos joku täällä vähän spekuloi Jeesus-myytin alkuperästä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Toisissa yhteyksissä kohkataan kovasti ajoituksesta ja ollaan hirmuisesti karvat pystyssä kun joku kansanedustaja on sanonut jotain ja juuri silloin kun on tapahtunut joku terroriteko tai vastaava hirveys. Silloin ei kaikkien mielestä ole sopivaa spekuloida. Kauheasti pahastutaan kun otetaan asioita esille juuri sen ja sen tapahtuman jälkeen.
No, pitkäperjantai on melko vanha keksintö niin jotenkin tuntuu että olisiko tämän aiheen käsittelylle ollut joku sopivampikin hetki kuin juuri tänään vallankin kun hiukan kieli poskessa käsitellään ihmisten uskonasioita.
Sananvapauteenhan tämä varmasti sisältyy ei siinä mitään.
Semmosta se on meittien tämmösten miesten.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä me olemme jo henkenä ollessamme joutuneet eroon Jumalasta, tosin Jeesus on avannut meille tien palata takaisin, jos tahdomme.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Allekirjoittanutkin on kokeillut vetten päällä kävelemistä Genesaretinjärvellä. Onnistui oikein helposti ja minulla on siitä vielä todisteena valokuva, toisin kuin Jeesuksella. Samoin siitä, kun nousin haudasta Jerusalemissa.

Jeesuksella tuo tietenkin oli arkipäivää, kun kerta siellä päin asui. Jos Jeesus olisi viinillä ja kaloilla puuhastelun sijaan muuttanut kiven digikameraksi, olisi kristinusko valloittanut maailman yhdellä twiitillä.

Sen annan vinkiksi, että ennen kuin vaeltaa läpi kuoleman laakson, kannattaa voidella itsensä Getsemanen puutarhassa, aurinkovoiteella siis, jos päivä on aurinkoinen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset