pasi majuri grab them by the balls, heart and mind will follow

Demareilla on ongelma

  • Nato-haukkoja ei ole olemassa
    Nato-haukkoja ei ole olemassa

SDP on hyvä esimerkki vasemmiston isosta ongelmasta. Yhteiskunta ajaa vauhdilla 2000-luvulla, kun vasemmisto haihattelee Venäjän perään, rypee menneisyydessä ja lopuksi tallaa paikoillaan. Demarien ongelma on siinä, että puoluetta johtaa porukka ärtyneitä vanhoja ukkoja, jotka eivät millään ilveellä tajua siirtyä syrjään, vaikka puolue ottaa ns. pataan jokaikisessä vaalissa. Nuoret taas eivät uskalla haastaa noita jurakaudelta peräisin olevia ukkoja, joiden mielipiteet ovat vieläkin vanhempaa perua. Vähänkään viisaammat naiset ovat jo ongelman huomanneet ja siksi päättäneet häipyä vähin äänin. Ihmettelen, miksi Urpilainen edelleen haluaa ottaa nöyryytystä vastaan. Siinä vaiheessa kun mitta tulee Urpilaisella täyteen ja hän päättää lähteä, demarit voivat vetää itsensä vessanpöntöstä, ettei muiden tarvitse.

En millään usko, että nykynuoria kiinnostaa punalippujen veivaaminen toreilla ja kokouksissa, Internationaalin harras veisaaminen ja toveri-ilmaisun viljely toveripiireissä. Jo pelkästään se, että puolueen vaaliehdokkaista yli 90 prosenttia vastusti Nato-jäsenyyttä, kertoo idiotismin olevan vallalla puolueessa. Idiotismi ei kiinnosta nuoria, naisia eikä minua, keski-ikäistä pottuuntunutta ukkoa.

Kyse on muutoksesta ja sopeutumisesta siihen. Demarit voivat huoletta jatkaa nykymenoaan ja juhlia vuosikymmenen suurimpia häviöitä vaali toisensa perään. Toinen vaihtoehto olisi täystuuletus, jossa puolueen ohjelmat, ideologiat, nykyjohto ja jopa puolueen nimi pannaan kerralla vaihtoon. Koska demareilla ei tähän löydy kanttia, voi hyvin ennustaa, että demareista tulee vuosikymmenen loppuun mennessä marginaalipuolue, joka taistelee äänestysprosentin kymmenyksistä vihreiden ja kommarien kanssa. Jopa ruotsalaisten puolue tulee painamaan vauhdilla ohi. Näin käy viimeistään siinä vaiheessa, kun puolue lähtee avoimesti ajamaan Suomea länsiliittoumaan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Sanoisin, että demareilla on pikemminkin ongelmia kuin vain yksi ongelma.

Ensimmäinen ongelma on entisen puheenjohtaja Urpilaisen ja nykyisen puheenjohtaja Rinteen välit. Ilmeisesti ne ovat erittäin viileät vaikka demarit kenties muuta väittävät:

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_sdp__linjariita_va...

Toinen ongelma on kysymys, että haluavatko demarit hallitukseen. Ilmeisesti kolmannes haluaa, kolmannes ei halua ja kolmannes pohtii ollako vaiko eikö olla:

http://yle.fi/uutiset/rinne_demareista_kolmannes_h...

Taloudellisesti SDP:n asema on myös heikentynyt ja nyt SDP varautuu yt-neuvotteluihin:

http://yle.fi/uutiset/hs_sdp_varautuu_yt-neuvottel...

Jos demareita vertaisi sotajoukkoon, niin se on sotajoukko, joka on lyöty taistelussa. Tämän armeijan koordinointi on vaikea, koska osa sotilaista haluaa taistella ja osa haluaa perääntyä. Yhteisiä tavoitteita ei ole eikä sotajoukon johtajalla tunnu olevan arvovaltaa pitää joukot kurissa. Voidaanko tällaiseen sotajoukkoon luottaa liittolaisena?

Pekka Iiskonmaki

Demarit ovat kadottaneet uskottavuutensa.

Matias Härkönen

Voisit korjata otsikon. Demari on ongelma.

Jouni Nordman

Demarien ongelma on kaksi eri työsopimusta ja niiden erinomainen katsota kanta työntekemisen. Eli on julkisenpuolen jotka luulevat tietävänsä mitä on kova ja tehokas työntekeminen, sitten on tämä yksityisen puolen duunari porukka joka tietää mitä on tuottava ja kova työntekeminen.

Eli nämä kun puhuvat työstä, niin se merkitse heille ihan eriasioita, jolloin on mahdotonta ilman tappelua siitä selvitä, sillä näiden jotka luulevat on mahdoton myöntää olevansa tuottamattomia.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

En näe siinä mitään ongelmaa, että demareista tulee mitätön vanhojen ukkojen puolue joka vähitellen katoaa. Urpilainen sopisi paremmin Kokoomukseen.

Käyttäjän velimattivanhanen kuva
Veli-Matti Vanhanen

Majuri:" Jo pelkästään se, että puolueen vaaliehdokkaista yli 90 prosenttia vastusti Nato-jäsenyyttä, kertoo idiotismin olevan vallalla puolueessa."

No sittenhän idiotismi on vallalla koko Suomessa ja vastavalitussa eduskunnassakin. Vain kokoomuksen ja RKP:n keskuudessa idiootit ovat vähemmistönä.

Majuri:"Asiantuntijat, faktat ja todennäköisyydet ratkaisevat, älämölö, tunteet ja hyvä fiilis harvemmin."

Niinpä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

On idioottimaista asettaa vaaliin ehdokkaita, jotka lähes kaikki vastustavat Nato-jäsenyyttä kun kansasta noin 30 % haluaa jäsenyyttä ja epävarmoja kannastaan on reilu 20 %.

Tosin, itselleni se on aivan sama, koska en ole fanaattinen vasuri. Jos marginaalipuolueeksi halutaan, sinne pääsee noin helpolla: ei välitetä faktoista ja kansan mielipiteestä.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Asiahan ei minulle kuulu, mutta...

"Meitä keisarit ei enää hoivaa,
eikä veriset julmuritkaan,
Tovereissamme meillä on voimaa,
vapauttamme puolustamaan."

Venäjällä palautetaan myös Neuvostoliiton aikaisia suosittuja työväenlauluja.

Presidentit Putin ja Hollande askelsivat Vapaan Venäjän tahdissa Hollanden Moskovan vierailulla.

Katso tämä säväyttävä videonpätkä https://www.facebook.com/100001608331956/videos/vr...

Käyttäjän RaikoKarvonen kuva
Raiko Karvonen

Mikä demareiden ongelma on? Se, että aate ja ideologia ei käy äänestäjille kaupaksi.

Äänestäjien enemmistö haluaa talouden tasapainoon leikkauksilla mutta siitä tullaan kiistelemään poliittisesti, mistä ja keneltä menoja leikataan? Saa nähdä, miten tämä poliittisilta puolueilta todella onnistuu?
Leikataanko vain pienituloisilta ihmisiltä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset